Juhla-kynttilä 10 vuotta

"Esihistoriaa": paperivalokuva ensimmäisistä Juhla-kynttilöistä!

Tasavuosia täyttävän Juhla-kynttilän alku oli yksinkertaisessa kysymyksessä: Miltä kynttilän raidat näyttäisivät pystysuorina? Aloittaessani kynttilänvalajana tutkin tarkasti millaisia kynttilöitä maailmalla oli tarjolla. Joka lähtöön oli jotain, mutta nopeasti huomasin, että raitakynttilöiden raidat olivat aina vaakasuorassa. Tämä tietysti johtui valmistustekniikasta, mutta mielessäni alkoi itää idea siitä kuinka raidat voisi toteuttaa toisinpäin. Pintakoristelu oli paras ratkaisu, sillä se salli kynttilän kuultavuuden tulevan kaunisti esiin raitojen välistä.

Malli oli pelkistetty, mutta sen verran huomiotaherättävä, että annoin sille nimeksi Juhla – käytettiinpä sitä sitten arkena tai juhlassa. Tuohon aikaan aloitimme yhteistyötä erään tavaratalon kanssa ja jutellessani sisäänostajan kanssa kävi ilmi, että Juhla oli jokseenkin uniikki. Ostaja kertoi “kiertävänsä työkseen maailmaa kynttilöiden perässä” ja ettei hän ollut missään nähnyt Juhlan kaltaista kynttilää. Tästä keskustelusta virisi ajatus suojata Juhlan design. Niinpä Juhla-kynttilä rekisteröitiin Patentti- ja rekisterihallituksen mallitietokantaan vuonna 2008.

Vuosien varrella Juhla-kynttilän raidat ovat suoristuneet aivan ensimmäisistä versioista, mutta niissä välittyy edelleen käsityönä tekemisen tuntu: jokainen kynttilä on keskittyen ja ammattitaidolla valettu ja koristeltu. Juhlalle – samoin kuin Pitsi- ja Patina-kynttilöille – on ominaista, että värisävyt ovat hennon pastelliset. Väri kuitenkin “herää henkiin”, kun kynttilää poltetaan, sillä liekin valo voimistaa sävyä.

Vakiomalliston väriskaala on vuosien varrella kiteytynyt pidetyimpiin väreihin: valkoiseen, harmaaseen, vaniljaan ja vanhaan roosaan, mutta juhlavuoden kunniaksi valikoimaan on lisätty runsaasti vanhoja suosikkivärejä. Verkkokaupassa on elokuun loppuun asti käytössä koodi JUHLA, jolla mistä tahansa Juhla-kynttilästä saa 15 % alennuksen. Oma suosikkini on hehkeä oranssi, mikä sinun?

Reeta

2 thoughts on “Juhla-kynttilä 10 vuotta

  1. Kaija Humalajoki says:

    Mielenkiintoista lukea tuon juhlakynttilän historiaa. Aivan ihania nuo ensimmäisetkin versiot.

    • Reeta Kunelius says:

      Kiitos, Kaija! Nykyään saattaisi olla vaikeaa yrittää saada raitoja yhtä mutkille 😉

Comments are closed.